UUDEN OPPIMINEN

MATKA JOLLE KANNATTAA LÄHTEÄ

Kankaanpään Nuorkauppakamari

Harrastus josta on hyötyä

Nuorkauppakamari on monien mahdollisuuksien järjestö, jonka ydin on yksinkertainen: itsensä ja yhteisön kehittäminen. Kankaanpään Nuorkauppakamari on toiminut monelle urakehityksen vauhdittajana, johtamiskouluna ja muualta muuttaneille loistavana Kankaanpää-perehdytysoppaana.

Hakeaksesi mukaan et tarvitse tiettyä osaamista tai kokemusta. Sen sijaan tarvitset halun kehittää itseäsi ja heittäytyä tekemään itsellesi uusia asioita. Meillä nimittäin ei vain tehdä sitä, mitä osataan vaan opitaan siitä, mitä tehdään. Hakemalla mukaan et sitoudu mihinkään vaan aloitat kenties uuden harrastuksen. Harrastuksen kuuluu meidän mielestämme olla hauskaa. Ja sitä meillä on. Hae mukaan.



Seikkailu Pohjois-Satakunnassa lautapeli

Koko perheen lautapelissä seikkaillaan pohjoissatakuntalaisissa maisemissa ja tutustutaan alueen monipuolisiin yrityksiin. Seikkailu Pohjois-Satakunnassa -lautapeli on ainutlaatuinen tapa kokea alueen kulttuuri ja samalla tutustua paikalliseen elinkeinoelämään. Lähde mukaan unohtumattomalle matkalle läpi Pohjois-Satakunnan upeiden maisemien yhdessä ystävien ja perheen kanssa! Kankaanpään nuorkauppakamarin toteuttama lautapeli on tehty yhteistyössä SAMK Kankaanpään taidekoulun ja Tacticin kanssa.

Klikkaa, tutustu peliin ja hanki omasi verkkokaupasta!

Pohjois-Satakunnan Värityskirja

Pohjois-satakuntalaiset ekaluokkalaiset ja eskarilaiset tutustuivat oman kotiseutunsa elinkeinoelämään sekä eri ammatteihin värityskirjan muodossa. Hauskojen värityshetkien lisäksi värityskirja tuki koulujen järjestämää yrittäjyys- ja taidekasvatusta. Värityskirja on Kankaanpään Nuorkauppakamarin ja Taidekoulun yhdessä toteuttama projekti.


Tästä saat ladattua värityskirja (PDF, 10 Mt)

SEURAA MEITÄ

KUVIA TAPAHTUMISTA

YHTEISTYÖSSÄ 2024